Perämerenkaaren liiga?

Perämeren perukoille ollaan suunnittelemassa uutta ”ammattilaissarjaa” (vähän kuin nhl, mutta kansainvälisempi), johon valitaan 8 taloudellisesti vakaata joukkuetta. Joukkueita tulisi Oulusta, Kemistä, Torniosta, Haaparannalta ja Luleåsta.

Sarjaa suunnitellaan pelattavaksi niin, että järjestetään kauden aikana 4 viikonlopputurnausta ja ilmeisesti se jokaa voittaa eninten saa pokaalin lisäksi mainetta. Pelit pelataan kovaa ja reilusti (toisinpäin kun me nyt).

Vaikka CCR on taloudellisesti menestynyt organisaatio, saattaa olla, että joudutaan ”ant.. myymään” muutama kyky kilpaileviin seuroihin – mikäli CCR osallistuu sarjaan.

Tämmöistä siis on suunnitteella, kommentteja voi kirjoitella foorumille. Mitään ei ole vielä päätetty, ainoastaan CCR:n johtoa on lahjottu sopivasti.

— CCR News —

V-Turbot voittoon

Lyhyt katsaus sunnuntain peliin.

Sinisten uusi valmentava pelaaja #11 manasi ottelun jälkeen Dinon huonoa onnistumisprosenttia, joka oli kuitenkin miehen paras tällä kaudella eli huikeat 7!! Mutta se ei ollut välttämättä Dinon vika, sillä valkoisten ykkösmolari Ari Alatalo pelasi huippupelin, vaikka lopussa alkoi kylmä jo kangistaa liikkeitä. Ottelu kirjattiin valkoisten voittoon 17-12.

Ykköskenttä leirillä.

Ylä Muonion paliskunnalta saamiemme tietojen mukaan on ykköskentästä pari pelimiestä nähty Hotelli Ylläs Saagan ”maastossa” rajuissa harjoitustoimissa. Paliskunnan tiedottaja kertoo että harjoitus ei ollut todellakaan lasten katseltavaa , huomenna nähdään sitten kentällä tulokset kun nämä valkoiset mullit iskevät sinisten lampaiden kimppuun.

-älläs neus-

KOMPOSIITTIMAILAT

Suomen Jääkiekkoliitto ja AKK on kieltänyt tällä päivämäärällä Komposiittimailojen käytön veteraanijääkiekkoilussa. Samaa sääntöä käytetään myös juniorijääkiekossa ensi kaudesta lähtien.

Anonyymien kotikiusattujen aloitteesta lähtenyt vaatimus meni kerrala läpi Jääkiekkoliitossa. Näin tiedotamme pelaajillemme #66, #62, #18 ja varsinkin #8, #15 ym. elvistelijät, KOMPOSIITTITYKKEJÄ ei enää kaukaloon.

– alistus News –

Valkoisten yllätysvoitto

Sinisten manageri/valmentaja/kuljettaja/yksinhuoltaja Salei Buranov oli harvinaisen tyytyväinen suojattiensa esitykseen, vaikka taas tuli turpiin ja kunnolla.

Erityisesti Salein mieltä lämmitti Pihlajamaan (0+2) ja Mörsärin pakki-pakki (*5) syötöt, sekä Viippolan (1+1) ja Halosen piiitkät avaukset. Jääkiekkomuseosta lainattu Pekka Wolf (1+0) pelasi myös kauden parhaan pelinsä sinisten joukkueessa ja joten valinta joukkueensa MVP:ksi ei ollut yllätys.

Valkoisten parhaana palkittiin taas Jussi Juntura (0+3), myös Mika Kilpeläinen (7+5) onnistui kohtalaisesti kuten myös Ilkka Mäkitalo (1+3). Timo Ylisaukko-oja (1+6) keskittyi tällä kertaa enemmän puolustuspään peliin.

Siniset koettivat pelin lopussa ottaa käyttöön rumat tavat; ujuttivat Dinon valkoisten puolelle, sillä seurauksella että molempien peli sekosi pahasti. Tuskin jälkipyykiltä vältytään..

— CCR White Lines —

Pohjanen loisti

Aamun kankeilla Kupan (dr kuppilaskija) johtama värikäs joukkue ei onnistunut yllättämään Jussia eikä Aria. Ainoastaan ”muutama” yllätyksetön laakaisu meni maaliin. Puolustuksessa Raipe ja Tipi tekivät sen minkä pystyivät. Eli aika helppo voitto valkoisille.

Valkoisten joukkueesta puuttui jälleen #88, liekö mies siirretty waivers-listalle (ottakoon kuka tahtoo) vai onko vieläkin epäselvyyksiä palkkioista? Raimo Pohjanen teki vuoden ensimmäisen sixpackin (3+3), joten vuoden kiintiö alkaakin olla jo kasassa (käy hyvä mies nyt laittamassa se lotto!).

Pauli Personin silmä puhutti jälleen; edellisellä kerralla oikea silmä oli mustana ja nyt vasen.. ilmeisesti kyseessä onkin  sp-juttu.

— CCR Aamu alkaa jäällä —

Turbosiniset loistivat!

Illan vauhdikkaammassa ottelussa siniset esittivät vuoden parastaan.. 5 minuutin pelin jälkeen siniset johtivat jo turvallisen tuntuisesti 5-0! 9 min kohdalla siniset tekivät ensimmäisen vaihdon (samalla toiseksi viimeisimmän), ja peli olikin 6-11 valkoisille 10 min kohdalle. Loppuajan valkoiset varmistelivat voittoaan käyttämällä ajoittain jopa kahta puolustajaa!

Niinpä tämäkin ottelu kirjattiin valkoisille selvillä numeroille. Seuraavassa ottelussa siniset aikovat pidentää vaihtovälejä, ettei moisia romahduksia enää satu.

Palkitut:

Repe (3-tähteä – kausikortti jäähalliin)
Dino (2-tähteä – kausikortti Tornio-Kemi-Tornio)
Kuppa (1-tähti – )

— CRC Rusty —

Kupan siniset rämpii !!!

Eilisiltainen kiihkeä valkoisten ja sinisten kohtaaminen sai jälleen kerran ennalta arvatun lopun kun valkoiset pyörittivät vastustajalta luulot pois jo heti alkuminuuteilla. Ihmetystä herätti mistä # 8 tällä kertaa oli tämän ”sakkinsa” kasannut , apua ei tuonut edes tasainen kansakoulun opettaja vaan kyyti oli kylmää loppuun asti.

Valkoisissa onnistuivat tälläkin kertaa lähes kaikki , # 88 (2+ 1 omiin)# 10 parissa läpiajossa ja henkseleiden asennuksessa pukukopissa myös maalivahti oli pitkästä aikaa valkoisilla hereillä melkein koko pelin ajan.

Kiihkeästä pelistä jäi muistoksi sinisille vielä yksi katkennut hammas ja auennut silmäkulma.

-hoki nait-

Dino hiljensi Perämeren jäähallin!

Perämeren jäähallin kauniissa iltavalaistuksessa pelattu peli sai arvoisensa lopun, kun jatkoajalla Dino survoi puolisen minuuttia kiekkoa maaliin ja tällä kertaa onnistuneesti. Samalla hiljeni Senior Sharksin kovaääninen kotiyleisö täysin, ainoastaan Dinon henkilökohtaiset fanit jaksoivat huutaa (Isi, onko suklaata vielä jäljellä?? Isi!).

Ottelu oli muuten tasainen ja hyvää ikämieskiekkoa: epäonnistuneita syöttöjä, laukauksia, pottuiluja jne. Eipä ihme että yleisö viihtyi hyvin hallissa. Kentällä parasta esittivät Dinon lisäksi tuomarit Kenttä ja Jänesaro.

Peli päättyi siis jatkoajalla tulokseen 8-7.

— CCR —